Pentulasta kajahtaa -naksutus! Tähän asti olen vain muodostanut yhteyttä naksun ja karkin välille, eli tehnyt klassista ehdollistamista siihen, että naksusta seuraa muonaa. Muona on ns. primäärivahviste, eli jotain, mitä koira oikeasti haluaa. Naksusta teen ns. sekundäärivahvisteen, eli merkkiäänen siitä että ruokaa on tulossa!

Nyt siirryttiin operanttiin puoleen, eli siihen, että vahvistetaan eläimen (tai ihmisen, joka tietty on myös eläin enempi kuin kasvi, yleensä) jotain toimintaa, ja saadaan vahvistamisen kautta muokattua eläimen käyttäytymistä. Oppijalla on nimittäin luonnonlakiin verrattavan vahva taipumus toistaa sitä käytöstä, josta se on palkittu tai josta se on palkkaantunut. Esim. jos vieraat kehuvat meikkiksen tekemää kaakkua, teen mielelläni kaakkua uusiksi. Jos kommentteja ei tule tai ne ovat negatiivisia, heikkenee mun kaakkuinnostus radikaalisti. Tai Patu-mäyris syöksyi Turkuun tullessaan aina ekana lintulaudan alle, sillä se oli saanut sieltä kaksi kertaa kopiksi rotan. Tai että Supo tulee salamana sivulle vihjeäänen kuullessaan, sillä se on palkattu siitä hyvin ja pitkään.

Eli operantin ehdollistamisen idea on, että eläin tekee jotain, ja mää vahvistan tätä käytöstä eli naksautan ja karkitan. Samaa asiaa haetaan myös sillä, että koiralle sanotaan "hyvä", ja annetaan palkka. Epäluuloisina vuosinani Oona-mäyriksen kanssa ajattelin, että ihan sama kai se on, sanonko hyvä ja annan karkin vai naksautanko ja annan karkin. Niin se onkin, periaatteessa, mutta käytännössä tulosta alkoi tulla tuhottoman paljon nopeammin naksun kanssa. Tämä varmaan juurikin siksi, että naks-äänestä tulee satavarma palkka, mutta hyvä-ääniä kuulee ilman palkkaakin. Plus ennen kaikkea se, että naks (tai delfiineilla ja hylkeillä vihellys) eroaa niin selvästi taustahälystä.

1250068210_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuva 1. Seppo-gerbiilille on opettu eka alustalle meno ja siellä pysyminen, ja nyt on vuorossa kosketuskeppi. Alusta tai "station" niin kuin merinisäkkeille koulutetaan on loistava keksintö. Se on "koulutuspiste", ja eläimellä on tässä paikassa on hyvä olla (vahvistettu siihen), joten se ei huitele edes takaisin = pystyy keskittymään treenaukseen.

ASIAAN! Aluksi mietin, että mitähän käytöstä voisin pennulta odottaa. Naksutteluleikin sisäistänyt koira alkaa tarjota kaiken maailman käytöksiä: joko "itseen kohdistuvia" kuten pään tai kropan kääntöä, tassun nostoa, maahanmenoa, pyörimistä, peruutusta yms. tai "ulospäin suuntautuvia", kuten esineiden koskettamista, puun kiertämistä, johonkin päälle hyppäämistä. Päättelin täysin mihinkään perustamatta, että lienee turha olettaa, että pentu tekisi "itselleen" mitään. Ainakaan mitään tietoista... Ne nimittäin pyllähtelevät edelleen, ja esim. pään käännöstä seuraa lähes välttämättä kaatuminen. Kuten myös tassujen nostosta ja peruuttamisesta. Päätin siis, että haen siniseen pikkuautoon koskettamista (se nyt vaan oli pöydällä...). Jos teen oikein (ajoitus, maksupolitiikka, loogisuus), alkaa pentu tarjota enemmän vahvistettua toimintaa eli auton koskemista.

Eka satsin, eli n. 10 naksua ja namia muistutin vain siitä, että naksun jälkeen tulee nami, ja toisaalta että namin löytää mun sormista... Tämä on yllättävän hankala kohta pennulle! Eivätkä ne muonanappulatkaan isoja ole + pehmeyttään hajoavat käsiin.

Toka satsissa otin saman verran naksuja siten, että otin sen pikkuauton esille. Aloitus oli helppo ja siihen liittyi kyllä houkuttelu. Jos nimittäin laitan esineen pennun viereen, niin tottakai se koskee siihen nokallaan. Siirsin esinettä vähän, jos pentu möngersi mun taakse karkin hajun perässä.

Kolmas satsi oli samaa auton naksuttelua, ja tässä vaiheessa harhailu oli kaikilla jo vähentynyt, ja liike suuntautui alkua useammin kohti autoa! Ou jee! Koiran käytös muuttui, eli olin onnistunut treenissä. Huomenna jatketaan. Ai miksi? Koska a) haluan itsekkäistä syistä tietää mitä pennun kanssa voi tehdä tällä saralla (joskin tottakai se oppii sekä operantisti että klassisesti ehdollistumalla koko ajan!) ja b) koska lienee kiva saada kotio pentu, jonka kanssa voi leikkiä yhteispelileikkejä!

Huomioita: Tein eka neljä ensimmäistä pentua putkeen. Romulus-parka oli siis koekoira, ja tulos oli hänen osaltaan heikompi kuin muilla neljällä. Remus oli jo parempi, Kaarle III oikein hyvä ja Elvis nero. EN usko että kyse oli siitä että kuopusta kohden koiran järki kasvaa, vaan ihan siitä että olin ite tullut paremmaksi (aloituksen selkeys, nappulan antamisen tehokkuus, suullisten kehujen muistaminen + palkan määrän tarkkailu).

Aleksanteri Suuri oli vuorossa vasta tunteja myöhemmin, ja joko se just heräsi, tai on vähälahjaisempi. Veikkaan heräämistä... Eka satsissa se tunki sormeni kurkkuunsa asti, eikä siis varmasti saanut tehokkaasti karkkeja. Toka satsissa se ei ollut yhtään asialla, vaan vaelsi pergolalla (tällöin Kimmo oli kyllä myös paikalla, ja saattoi vähän houkuttaa tsekkailemaan ympäristökin - muut eivät olleet lähteneet paikalta kertaakaan). Noh Kimmo lähti vaikuttaen siltä, että "on sulla puuhat"... Kolmas satsi A. Suuren kanssa olikin menestys. Se OLI tajunnut että autosta on kyse.

Myöhemmin vielä oli Anna Boylen vuoro, ja tässäkin selvästi vieraiden läsnäolo alkuun häiritsi. Oppimista tapahtui kuitenkin nopeasti, ja olin hyvin tyytyväinen.

Yksi satunnaisesti valittu pentu - kappas Elvis - pääsi myös toiselle kierrokselle, ja oli oikein pätevä.

Huomioita:

- Terassin lauta-alusta on hyvä, vain idiootti aloittaa portailla ja/tai ruohikolla... Ruohikolta karkit eivät löydy ja portailla on vaikea keskittyä, kun varmana jossain vaiheessa tulee kiipeilyä -> tömpsähtelyä.

- "Satsien" välissä sylitystä ja höpsöttelyä jotain minuutin verran.

- Eivät tunkeneet käteen karkin perään LIIKAA.