Remus lähti sata vuotta sitten Kalajoelle Hannalle, ja minä jouduin takaisin arkeen ja työmaalle. Pentutapaamisessa kuukausi sitten sain todeta, että kylläpä löysivät penikat hyvät kodit. Ei voi olla kuin tyytyväinen. Riikka ja Jari olivat järjestäneet tapaamisen Tampereelle. Kiitoksia siitä, sekä seurasta - ja loistavasta säävalinnasta. Remus eli Ready eikä Romulus eli Jäbä päässeet paikalle, mutta Readyn näin onneksi agi-kisoissa Oulussa jo aiemmin. Hyvältä näytti yhteistyö siellä, tosi mukavaa katsottavaa. Supo-äitee otti alkuun perinteisen kärinänsä, mutta kohta juoksutti penikkaa vähän turhankin vauhdilla. Riikka taasen tapasi Jäbän, ja tuliaisena tuli hyviä perhekuulumisia sieltäkin. Summa summarum, tyytyväisempi ei voisi olla. Seuraavan kerran tavataan isommalla porukalla tammikuussa täällä Turussa.

Paimennuspuolella on tapahtunut sen verran, että eteenpäinkuljetus alkoi vähän niinku onnistua meiltä molemmilta. Haussa ollaan kuulolla ehkä paremmin, ja mikä kivointa, suuntakäskyjä voi antaa liikkeessä, käskemättä eka maahan. Ensi kaudella pitäisi treenata jakoja tosissaan, sekä valmistautua vanhuuteen opettelemalla pillin käyttö. Taku on ensi kesänä jo 9. Ehkä kompensoimme hidastuvaa liikettä paremmalla tekniikalla. Supokin vähän opetteli loppukaudesta hakua, mutta ihan lyhyeltä matkalta. Ehkä ensi kesänä voisi koittaa oikeasti kaivaa siitä ulos sen, mitä siitä on saatavissa.

Supon jälkitreenaus on just niin heikkoa kuin mitä blogin päivitysten runsaus antaa ymmärtää: Emme ole menossa yhtään missään.Toko-treeneissa ollaan muuttamassa molempien tyttöjen  merkkiä ohijuoksuksi. Supolle tämä sen vuoksi, ettei näytä ennakoivan niin paljon kuin nyt näyttää ja Takulle siksi, että jostain syystä se ei saa merkille menosta mitään kiksejä. Nyt ohijuoksu alustalle näyttää tuovan uutta menoa ja meininkiä. Eilen sisähallitreeneissä (ah lämmintä) Taku treenasi myös sitä, että olisi hyvä jos se toisi ohjatun noudon MULLE eikä muille lähellä seisoville. Tähän tulikin vielä lisävinkkejä henkilöstöltä, tänksit. Supo treenasi pääkkyä eli pää-maassa makuuta ja metallinoudon pitämistä tai no ylipäänsä noudon pitämistä esteiden yli hyppien.

Pääasiassa tytöt ovat treenanneet kenttäkoirahommia, sillä olemme olleet mun kenttähommissa saaristossa lähinnä koko viime kuun. Mielenkiintoista kyllä, Supo on tartuttanut keppihulluuden myös osaan Seilin tutkimuslaitoksen henkilökunnasta. En tiennyt, että tämä on tarttuva tauti, ja että koira voi tartuttaa ihmisen. Nyt kun ajattelen tarkemmin, niin aika moni ihmislajin edustaja tosiaan tarttuu keppiin mielellään -  ja heittää. Heittää toistuvasti. Ehkä niin pitkään, että kaatuu uupuneena maahan. Ja kaatuu turvalleen, sillä oikea käsi on niin puutunut tuntien heittelystä, ettei se ei enää ota vastaan ruumiin painoa.

Uusia koirakuvia on, mutta lähinnä Ihmis-Jennin tietokoneella. Muun kuvituksen puuttuessa lisään tähän yhden leväsiiran. Sellaisen vähän Supon värisen. Näitä on tullut kuvattua viime aikoina RUNSAASTI. Noh, pari kärpästä yhdellä iskulla: Kuvathan ovat mitä suloisimpia joulukortteja!