Pikku-Oona (lausutaan lipeäkalan äänellä ja virolaisellä nasaali-ööllä: õõõnaa) tuli Turkuun. Aluksi se sai viettää muutaman päivän veljeni hoteissa ainoana lellikoirana. Jännitin vähän, että mitenkäs se Oona kerrostalossa... Pikku-Oona on muodostanut kuitenkin täydellisen symbioosin äitin ja isän kanssa ulkoilun suhteen. Heidän ei tarvi miettiä, että onkohan Oona käynyt pisulla, sillä Oona raapii ovea ja äkisee, kun on syytä päästä ulos. Sit se raapii ovea ja äkisee, kun on syytä päästä sisälle. Kumpikin osapuoli näkyy olevan tyytyväinen järjestelyyn, ja Oonan onneksi äiti ja isä kuulevat pikkukoiran merkinannot yhtä tarkasti, kuin pikkulapsen vanhemmat kuulemmat vauvan kääntyilyn laatikossaan. 11.5 vuotta koirasuhdetta tuottaa näköjään aika harmonisen yhdessäelon.

Ajattelin kuitenkin, että kerrostalossa Oonan elämä voi vähän vaikeutua, sillä kolmannesta kerroksesta ei ihan joka välissä jaksa hypätä mäyriksen tahdissa ulos. Noh, hätäni oli turha, sillä Oona ei HALUA ulos alle 10 asteen pakkasessa, joten sen voi ihan normikoirien tapaan viedä ulos aamulla ja illalla etc. Tai ei ehkä ihan normikoirien tapaan, sillä alle kymmenen asteen pakkasessa se täytyy kantaa ulos.

Bordercollieita sanotaan älykkäiksi koiriksi, mutta verrattuna mäyrikseen ne ovat ehkä lähinnä --- ennustettavia. Oonan kanssa elämä on vähän yllätyksellisempää, kun esimerkiksi ei koskaan voi tietää mistä sen löytää. Kerran se löytyi Itäharjun Prisman kahviosta, johon se oli poikennut karkumatkallaan. Sillä nimittäin meni hermo edellä kulkevaan liian tuttavalliseen isoon koiraan, ja se päätti että nyt riittää, tämä lähtee kotia. Sit se lähti, eikä asiasta voinut enää keskustella. Kotimatkalla oli kuitenkin Prisma (=olin varma että se jää parkkipaikkaa ohittaessaan auton alle), ja nähtävästi liukuovista oli tullut sen verran messevät tuoksut, että se teki suunnitelmaansa muutoksen. Meinasin kuolla huolesta, kun koira ei ollutkaan mennyt kotia. Epätoivo muuttui kuitenkin epäuskoksi pyöräillessäni  Prisman ohi ja kuullessani kuulutuksen "Ruskea karkeakarvainen mäyräkoira etsii omistajaansa Prisman kahviossa". Voin kertoa että se EI kaivannut mua, kun menin hakemaan sen lounaspöytien vierestä pois.

Kuva 1. Huono kännykkäkamerakuva Oonan lepohetkestä sohvatyynyllä.

Ollikin oli vähän yllättynyt Oonan omatoimisuudesta. Olli et al. kantoivat nimittäin sohvaa kämpiltään alakertaan, ja Oona oli halunnut tulla kantoavuksi. Se vissiin kuitenkin tajusi etteivät portaat oikein sovi mäyrikselle, ja kuuli taas liukuovien kutsun. Olli huomasi alakerrassa, että Oona oli jäänyt joukosta, mutta ennen kuin ehti hätääntyä, tuli alakertaan myös hissi, ja hissistä joku mummu ja muutama muu asukas - ja Oona. Hississä olleet olivatkin kuulemma vähän ihmetelleet, että mistähän tuo pötky pötkähti.

Tämä hyvin avoin ja epäuskollinen luonne yhdistettynä potentiaaliseen vanhuusiän dementiaan ja paikka-aikaisuuden katoamiseen varmistaa sen, että synttärilahjaksi Oona tulee saamaan gps-pannan.