Höh, koitin laittaa tämän jo aikaisemmin, mutta heikolla menestyksellä. Pipsa, Aron ja Loisto olivat nimittäin kaikki Tampesterin koiranäyttelyssä tänään. Pentuluokassa meni hienosti: ravattu ja söpöilty oli, räyhätty tai panikoitu ei oltu. Tämä siis koski sekä pentuja että näyttäjiään! Pipsa pesi pöydän näissä geimeissä ollut pentujen söpöin, ja Aron oli poikapentujen söpöin, yhteensä pentuja oli 9. Kummallakin oli mainittu hyvää rakennetta ja liikettä. Pipsalle kuulemma häntä hallintaan ja Aronille lisää ruokaa! Ei pahoja kommentteja. Loisto ei loistanut yhtä kirkkaasti kuin mummunsa Jojo (joka oli ROP...), vaan sen käskettiin vielä kasvaa ja rakentua. Nähtävästi henkinen puoli oli jo kunnossa sillä "iloinen ja avoin" luonne luki papereissa! Alla on kännykuva Aronista, Pipsalta ehkä tulee vielä kuva myöhemmin -?! Tampereella pidettiin sitten muutenkin puolipentuetapaamista. Äh, olisi pitänyt lähtä mukaan.

 

Piikiön naksu ja paritus - toiminimi ilmoittaa lisäksi vauvauutisen: Pixi-Willa pennut syntyivät! Kennel Muttaburran sivuilta löytyvät sekä Matti, Teppo, Seppo, Katri-Helena että Mega-Paula. Pixi on Supon puoliveli ja Willa on Takun puolisisar (isän puolelta molemmat), joten hauska nähdä millaisia näistä pennuista kasvaa.