Ensi kesänä jatkuu paimennuskoulutus Piikkiössä Hepojoella!

Remmissä ovat tulevana kautena Elina ja Solveig ja mää. Hommat alkavat toukokuussa kevään etenemisen salliessa. Solveigille tulee jatkuva ryhmä keskiviikolle, ja minä ja Elina jaetaan maantai-ilta siten, että Elina aloittaa ensimmäiset kymmenise maanantaita toukokuun alusta alkaen.

 Maanantaisin tarjonta on seuraava:

1. Aloittelijoille suositellaan viiden kerran kurssin ottoa. Kurssiin kuuluu teoriaosuutta, oppimispäiväkirjan pitoa ja lähiohjausta. Kurssilaisia otetaan 3-4 kerrallaan, klo 17-19 (about).

2. Jatkavia koirakoita otetaan 19-> 3-4. Treenit ovat omatoimisempia, mutta ohjattuja tietenkin. Näihin koulutuksiin kymppikortti voi olla hyvä idea, jos tietää käyvänsä kesän aikana paljon. Periaatteessa kymppikortit ovat kouluttajakohtaisia.

3. Yksittäisiä kertojakin voi tietty ostaa sekä aloittelijana että jatkajana.

4. Viikonloppukurssituksia pidetään niin ikään. 1/3 kesän päivistä on jo varattu, joten ole yhteyksissä ajoissa, mikäli suunnittelet porukallesi koulutuspäivää

Hinnat on sovittu seuraaviksi:

Yksittäiskerta 25 e (sis. 2 x lampailla). Aloittelijoille ja jatkajille käypä tapa paimentaa.

Aloittelijoille 5 kerran kurssi 115 e (sis 2 x lampailla joka kerta, teoriaosuus, oppimisen dokumentointi yhdessä). Toinen kurssi 85 e.

Jatkaville 10-kortti 175 e. (2 x lampailla per ilta)

Viikonloput

- koko päivän koulutus 55 e, sis 3-4 x lampailla. Yleensä  koirat tai ohjaajat eivät jaksa kuin 3 kertaa. (6-8 koirakkoa mahtuu)

-  puolen päivän koulutus 30 e, sis. 2 x lampailla. (Puolipäivisiä otetaan siten, että niistä muodostu yksi koko päivän ryhmä).

- koulutukset noin 9-13, jonka jälkeen yhteinen ruokatauko lähistön kuppilassa, ja jatketaan noin 14.30-18.30

 

Tiedot ilmaantuvat vähitellen osoitteeseen www.paimennus.com (ja voivat muuttua!)