Ajattelin koko ajan, että meille voi hyvin jäädä joku pentu odottamaan kotia, mutta suoraan sanoen en ollut paneutunut tähän ajatukseen kunnolla. Eli tajusimme su-iltana, että meillähän on kanssa uusi pentu talossa! Mitä nyt kuuluu tehdä!?

Kuvittelin, että nukun edelleen omassa sängyssä ja käyn tsekkaamassa ehkä kerran huutavan kakaran, mutta hehhehehh (onttoa naurua). Puoli yhdeltä tajusin, että naapurit ehkä kohta heittävät Molotovin koktaileja ikkunoista, jos huuto jatkuu. Pentu nimittäin huusi, mutta nukahti kun istuin sohvalla hetken. Ja aloitti taas kun hokasi että olin poissa, mutta nukahti oitis. Supo ei auta vähäänkään, sillä jos pentu näki Supon, se halusin Sussun tykö, mutta Sussu ei halunnut pentua tykönsä... Maitobaarissa on lappu luukulla nyt.

Lusikka siis kauniiseen kouraan ja sänky pentulan viereen. Jo nukkui. Ma-ti yö menikin ihan tosi hyvin, kun vaan nukuin vieressä. Yhdet pissit yhden aikaan ulos ja tortut pihalle kuuden aikaan. Sit ruokaa, vähän leikkiä ja krooh-pyyh. Toivottavasti se oppii ÄKKIÄ talon tavoille, eli siihen että ihmiset herättävät koirat eikä päinvastoin.

Iltapäivällä pennunihastelija-Jenni auttoi luoksetulostreenissä, ja ihan illalla käytiin vähentämässä virtaa lähipuistossa. Tehtiin ihan vaan kontaktitreeniä vähän (karkkia kädestä liikkeessä) ja haistelutreeniä, eli ruokakippo vähän matkan päässä, ja hajulla sinne. Neljännellä kerralla pentu oli jo tosi pätevä tässä. Hyvin se myös pysyy tykönä, katseli vain toista koiraa ja ihmisiä, mutta kun menen eri suuntaan, niin pysyy mukana. Vetoleikit eivät ole lähtenet kovin hyvin, eikä se varsinkaan tuo lelua mulle. Täytyy katsoa oikein hidastuksella, mitä pentutestaaja-Janita oikein teki, kun sai kaikki pennut tuomaan lelun takaisin! Höh.