Kyllä meillä koirien kanssa on jotain puuhailtukin, mutta iltaisin ei paljon koneelle ehdi päivittämään mitään. Päällimmäisenä mielessä on se, että viikko sitten tehty fysioterapia on tuottanut meille ihan uudet tytöt. Kannatti kyllä käydä. Taku oli pahemmin jumissa, ja sille on uusi aika varattuna. Supo sai tasapainottelu- ja muita treeniohjeita syvien vatsalihasten etsimiseen. Myöhemmin ajattelin, että ehkä mahalihaksettomuus (pennut ehkä edesauttoivat) ja tasapainon puuttuminen tosiaan liittyvät toisiinsa, ja tätä kautta selittyisikin yllättäen ilmaantunut porraspelko. Tsekataan miten käy.

Supo on treenitellyt vinkumattomuutta ja nyt kaukokäskyt vaikuttavat jo aika kivoilta. Pääkkyä on vihdoin alettu siirtää yhteitreeneihin - meillä on joka toinen torstai lämmin mattohalli, ja siellä on niin mukava treenailla tällaisia! Idarin asentoja on suoristettu Seijan konstilla, eli lelu (tai iso karkki meillä) mun oikealla puolelle, ettei koiran kannata pysähtyä siten, että heittää etupään musta katsoen vasemalle. Supon aamulenkkien ohjelmassa on eteenmenot pk-tulevaisuutta silmällä pitäen. Jätetään siis vaan lapanen tms. johonkin, ja juostaan hakemaan. Noutoliikehän tästä tulee, ja kesällä sitten huomaan, miten pahasti meni metsään.

Takusta on löytynyt ihana tokovaihde. Hommia tehdään ilolla, ja maanantain treeneissä kisamainen seuraaminen oli tosi hyvää, eikä kaveri vilkaissutkaan liikkeenohjaajia. Kisoja en kuitenkaan ole uskaltanut vielä varata.

Ruotsinkielisen Canis-lehden innoittamana aloin naksutella molemmille takajalan laittamista laatikkoon. Joo oikeassa olivat svedupellet, kavereilla ei ole harmaintakaan hajua takaraajojensa toiminnasta. "Etujalat laatikkoon" oli maailman helpoin temppu, mutta kummallakin tytöllä on edelleen mysteeri, että miten se takajalka sinne välillä joutuu ja välillä ei. Ovat kyllä ihania, kun yrittävät ihan hulluna kaikkea, ja sit kun tulee naks, koira pysähtyy ihan paikalleen miettimään, että MITÄ tässä tilanteessa nyt on niin hienoa ja miten mää tähän olen päätynyt? Toinen odottaa vieressä korissa vuoroaan, ja saa karkkeja satunnaisesti sinne. Tämä järjestely ei tunnu heikentäneen naksun merkitystä.

Ai joo, naksusta muutenkin. Olen jälleenvalaistunut sen suhteen. Olen pariin kertaan nerottanut, ja tehnyt yhteistreeneissä jotain hommaa merkiten oikean toiminnan sanomalla "karkit" kuvitellen tämän olevan näille ihan selvä homma. Joopelikukko joo, käytösvaste vasta määrittää sen, kuinka hyvä mun metodi on... Ja kun otin naksun mukaan, niin HOP, johan homma selkeni ja koira tajusi heti mistä on kyse. On se vaan uskottava, että naksu (tai pilli tai muu ei-puhuttu ääni) on parempi kuin omat höpinät. Joku sanoikin, että koiralla aktivoituu eri aivojen alueet naksun äänestä kuin puhutusta kiitoksesta. Tarvii kuitenkin löytää viite tähän tutkimukseen ennen kuin sitä rupeaa kovin totena toitottamaan.

Jurmossa oli ääreishienoa, mistä todisteena muutama kuvanen. Koirat vaikuttavat olevan irti, mutta oikeasti ovat paremmin hallussa kuin vasen kätesi.