Mukava homma, että Taku ja Supo ovat ottaneet Oonan osaksi laumaa. Tai ehkä ne pitävät sitä hauskana maskottinaan. Oonan mielestä isot tytöt ovat ihan kivoja, mutta kävelevät vähän lujaa. Omistajakin on alkanut tottua mäyriksen mukana oloon, eli osaan laittaa tuplamäärän vaatteita päälle uloslähtiessä. Ei meinaan tuo matka taitu ihan entiseen tahtiin. Lenkkien hitaus on aiheuttanut myös sellaisen sivuoireen, että T ja S pakkaavat seilaamaan tien kummallakin puolella, vaikka on ollut puhetta että käytämme yhtä puolta kerrallaan emmekä hakeudu ehdoin tahdoin autojen alle.

Oona on siis alkanut harrastamaan taas liikuntaakin. Luulen, että Oonan liikuntohaluttomuus taisi johtua osittain ainakin kipeästä tassusta tms. viasta. Pakkasella on kuitenkin vaikutuksensa mäyräkoiran motoriikkaan - ja tasapainoaistiin. Miinus 15 astetta kun tuli mittariin, laitoin Oonalle tietty takin päälle ja sitten vasta ulos pissille. Homma ei kuitenkaan onnistunut, sillä kylmä maa vaivasi. Eka se nosti etutassun ylös. Sitten nousi jo takatassukin. Kolmanneksi taisi nousta toinenkin etutassu, mutta tässä vaiheessa koira tietty kaatui kyljelleen. Lopputulos oli selällään sätkivä surkea käärö, joka ei enää päässyt ylös.

Näihinkin vaivoihin on kuitenkin lääke! Nokkelana keksin, että ehkä Oona unohtaa vaivansa, jos siirrän sen huomion lintujen ruokintaan. Hain siis talipallot ja siemenet eteisestä, ja esittelelin Sätkykäärölle, että kato, ny ois hommia. Talipallon haistaminen paransikin mäyriksen heti, ja se lähti mukaan ripustamaan palloja ja laittamaan lisää kuorittuja auringonkukan siemeniä. Siemeniä tippui kyllä matkallekin, ja niitä Oona sitten keltasirkkujen kanssa maisteli seuraavat päivät.

Tästä seurasi muutamakin asia. Ensinäkin opin, että jos koira syö runsaasti auringonkukan siemeniä, sen kakasta tulee hyvin siemenpitoista. Ja sille tulee useammin hätä. Jos kyseessä on mäyris, saattaa hätä tulla keskellä yötä, ja jos omistaja ei heti nouse ylös, saatetaan auringonkukkatortut vääntää ihan siihen sängyn viereen. Sitten omistaja saattaa herätä siihen, että mäyris mussuttaa niitä auringonkukansimeniä toista kertaa, eli kaivaa  niitä kakastaan. Hmph.

Toisen asian oppi Oona. Se tajusi, että talipallot ovat olemassa ja niitä löytyy pöydältä. En todellakaan tajua miten se sai ne pallot pöydältä, mutta loppunäytös oli kuitenkin se, että etsiskelin omituisesti hävinnyttä Oonaa sisätiloista löytäen sen jäystämästä talipalloa työhuoneesta. Tässä vaiheessa Oonalle tuli hieman kiire lopetella ateriansa, ja se yritti niellä koko puoliksi syödyn talipallon. Onnistuin vetämään sen vielä kurkusta ylös ennen kuin kaveri tukehtui TALIPALLOON. Kannattaa ehdottomasti syödä verkkopussissa olevia talipalloja! (Elinan mukaan Oona vaan yritti rikkoa Gemman ällötysennätystä. Vuosia sitten labbis-Geimo nimittäin oli meillä hoidossa, ja oli nähtävästi ehtinyt monen muun asian lisäksi syömään lenkillä parit talipallot jostain lintujen ruokintapaikoilta. Tämä selvisi siinä vaiheessa, kun ahmatti oksensi lattialle sulaneet talipallot ja palanpainikkeeksi nauttimansa ihmispaskut.)

Muuten menee ihan hyvin. Pentutapaaminenkin oli, siitä seuraavassa lisää.