Taku oli aamulla fysioterapiassa, ja hyvä että mentiin. Jumituksia oli niin lapojen kuin lantion kohdalla. Vilahdukselta nähtiin ikkunasta e-lääkärissä Neran pennutkin, mutta ei tietty yhtään vilahdusta enempää. Hmmm, siellä on löytynyt jo volyyminappula, sillä huoneessa oli hiljaista... meidän käydessä koko talo raikui... Hävettää vieläkin.

Remppanen oli ollut ihan hiljaa kotona Supon kanssa (Supo eri huoneessa kyllä). Jäi syömään ja nukkumaan. Tulin kotia, annoin pennulle tuliaiset (joo, nyt tämä lässytys alkaa). Remus lähti sitten mukaan töihin, ja nukahti oitis officeen. Eipä ihme että väsytti, sillä matkalla piti kävellä ruohikoiden poikki ihan ilman äitiä! Samalla näki vaikka kuinka paljon opiskelijoita ja pyöriä ja tuttuja ja tuntemattomia ja piti käydä öööh, neljässä sylissä vissiin. Hyvin pysyy pentu perässä ja hyvin ottaa lelun (Ikean jättikoira) vastaan, vaikka ihmeteltävää riitti. Reippaasti se oli kaverin officessa ja meni kurkkimaan käytävällä kulkijoita.

Remppanen on tietty irti koko ajan kun ei ole sylissä, sillä oletan, että siten se oppii parhaiten oppii seuraamaan ihmistä (versus ihminen sitä). Luotan (toistaiseksi) sen luoksetuloon, ja sitä varten on karkit mukana. Ainakin se tulee paremmin tykö kuin Supo piiitkään aikaan, ja Supokin oli aina irti... Eikä kuollut. Käytiinkin päivällä kokeilemassa parit luoksetulot opiskeliryhmähäiriöiden alla. Tarvii vaan jotenkin osata antaa sen myös ite ihmetellä maailmaa, eikä pyytää vain ihmisen tykö. Äh, vaikeaa päättää mitä kannattaa tehdä!

Ohessa kuva Remuksesta Tapiolla ja Reetalla sekä muutama muukin tilannekuva (kuvat Tapio van Ooik).

Kuva 1. Remus ja sandaali.

Kuva 2. Anna Boylella (Aron) on ehkä alkanut teinivaihe, sillä sitä kiinnosti valtavasti kertomukset Nannen koiran astutusmatkasta...

 

Kuva 3. Väsynyt pentu syliytyy.. (AB tosin edelleen kuuntelee astutuksen yksityiskohtia).